Jyväskylän Ylistön silta

Jyväskylä

Tuukka Toijanniemi: Piirrettyä valoa

Kilpisenkatu 4:n edustalla

Teoksen julkistus: 1.12.2015

Esillä: 1.–7.12.2015 klo 16.0009.00

 

Eri tekniikoita yhdistävä valoteoskokonaisuus Piirrettyä valoa on esillä Jyväskylän Kilpisenkadulla 1.–7.12. iltapäivästä klo 16.00 aina seuraavaan aamuun klo 09.00 asti. Julkisivuun projisoitava nopeutettu piirrostapahtuma, valosuunnittelija Tuukka Toijanniemen valkoinen, katoava piirrosjälki, kommunikoi gobovalonheittimellä heijastettavien staattisten kuvien kanssa.

 

Yhteistyökumppaneina Valon kaupunki ja Jyväskylän kaupunginteatteri.

.

Valoa taiteelle!_Tuukka Toijanniemi

Tuukka Toijanniemi: Piirrettyä valoa

 

 

Taiteen edistämispäivänä julkaistaan myös Meela Leinon ja José Jácomen Visible Climate Change. Teos on Taideneuvoston valinta vuonna 2015 käynnistyneeseen kampanjaan, jossa ilmastonmuutosta käsitellään elokuvan, tekstin ja valokuvan keinoin. Leinon ja Jácomen videoteoksessa ilmastonmuutosta tehdään näkyväksi henkilöprofiilien kautta. Päähenkilöinä on noin 30 asiantuntijaa, joita kuvataan eri puolilla Suomea.

 

Teos on nähtävissä 1.7.12. osoitteessa Kauppakatu 19  klo 16.0021.00.

Yhteistyökumppaneina ti-la 2016 -projekti sekä Jyväskylän taidemuseo.

 

 

 

 

VK_logo_posajkl-kaup-teatteri_logo_valk-300x283ti-lalogotekstiJkylän taidemuseo-logo2

 

 

 

 

 

 

 

Katso Piirrettyä valoa ja muut teokset täältä.

 


 

 

Tiedustelut:

Kirsi Pitkänen, visuaalisten taiteiden läänintaiteilija,
Taiteen edistämiskeskus | Keski-Suomen aluetoimipiste

kirsi.pitkanen (at) minedu.fi
p. 0295 330 838