Puheenvuoro valotaiteesta: Mia Kivinen

VALO YLITTÄÄ TAITEIDEN RAJAT

 

Oma kosketukseni valoon syntyi Teatterikorkeakoulun Valo- ja äänisuunnittelun laitoksella, jonne hain opiskelemaan aika lailla sattumalta. Vasta opintojen aikana tajusin valon merkityksen sekä taiteissa että arkielämässä. Valosuunnittelijan ammatti on antanut paitsi ammattitaitoa luoda ajassa valolla muuttuvia kuvia ja tiloja myös kyvyn käsittää ja tarpeen huomata ympärillä olevaa jokapäiväistä kauneutta. Valotaiteeseen tutustuminen sai ymmärtämään entistä paremmin arkisen kauneuden määrän.

 

Olen usein nähnyt valotaidetapahtumien yleisössä sellaista iloa ja innostusta, mitä muissa näyttelyissä näkee harvemmin. Ehkä alitajunnassamme on vielä nuotion tuoma turvallisuus ja auringon kaipuu. Ehkä valo vetoaa kauneudentajuumme – sillä kaunistahan valo on, samanaikaisesti sekä eteeristä että vahvaa. Valolla saa helposti luotua värejä hehkuvia satumaailmoja, mutta vain pieni kalpea valonkajo saattaa tehdä yhtä suuren vaikutuksen kuin näyttävin spektaakkeli. Valotaide on usein interaktiivista, tahallaan tai vahingossa. Se voi antaa mahdollisuuden kylpeä värissä, paistatella kohdevalossa tai jopa hetken ajan hallita koko tilaa. Kannattaa joskus myös kääntää selkänsä taiteelle ja tarkastella, millaisia ovat sen varjot.

 

Tekniikalla on valotaiteessa merkittävä rooli. Tästä huolimatta se on vain väline: niin kuin sivellin maalaustaiteessa, on tekniikka valotaiteessa työkalu. Kukin taiteilija käyttää välinettään omalla tavallaan, joskus tarvitaan teknistä taituruutta, joskus kohtuullisen suora viiva tai yksi himmeä hehkulamppu riittää ajatuksen esiin tuomiseen. Ilman ajatusta työkalu on tarpeeton ja tyhjä.

 

Valo on Suomessa taidelajeja yhdistävä tekijä. Harva taiteilija tekee pelkästään valotaidetta, mutta monen eri alan edustajat yhdistävät valoa omiin välineisiinsä. Valotaiteen tekijöiden kirjo on laaja, kuvataiteilijoiden lisäksi näyttämötaiteen ja arkkitehtuurin valosuunnittelijoilla on siinä vahva rooli. Valotaide on taiteen alue, jolla monet mieluusti vierailevat – ja saattavat jopa jäädä pidemmäksikin aikaa.

 

Valon merkitys taiteessa on valtava niin aiheena ja sommittelussa kuin tekniikkanakin. Valaistus määrittää jopa sitä, miten taideteos nähdään ja koetaan. Itsenäistä valotaidetta on ollut olemassa kohta sata vuotta, mutta uskon sen huippukauden vasta koittavan, hyvin mahdollisesti Suomessa. Meillä on koulutusta, rakenteita, kiinnostusta ja pitkä kokeilujen historia. Meillä on runsaasti erilaisia valotapahtumia ympäri maan. Valo ja valotaide on ennakkoluulottomasti alettu ottaa mukaan aluesuunnitteluun alusta lähtien. Meillä on myös yltäkylläisesti pimeyttä, tuota valon tarvitsemaa vastaparia. Vaikka taiteen merkitystä ei mitata sen välinearvolla, kannattaa brändityöryhmien muistaa tämä aarre, jota ihan hopeatarjottimella tyrkytetään!

 

Kirjoittaja on valosuunnittelija ja kuraattori sekä valo- ja äänitaiteen jaoston puheenjohtaja kaudella 2015–2016.